Tällä hetkellä projektin taustajoukoissa häärii Taija Ahjoharju. Tällä hetkellä tiimiin kaivattaisiin erityisesti englanninkielen taitoista kääntäjää. Tavoitteena olisi myös saada koirien tiedot omistajien itse päivitettäväksi, mutta toistaiseksi meillä ei ole siihen osaamista. Joten jos sinulla on intoa, energiaa ja aikaa osallistua sivuston kehittämiseen ja ylläpitämiseen niin laita toki viestiä matkaan! Sivustoa saa myös vapaasti linkittää omille kotisivuilleen.
Tietopankki on avattu alunperin 13.10.2006 osoitteessa
http://skiput.webs.com/. Muutto blogimuotoiseksi tapahtui 8.3.2012 jotta tiedon löytäminen, lajittelu ja päivittäminen olisi helpompaa. Sivuston idea on säilynyt kuitenkin samana ja tänne pyritään kokoamaan schipperkejen tietoja mahdollisesti periytyvistä sairauksista ja muista ominaisuuksista joissa Koiranet ei vielä meitä palvele. Sivuston tavoitteena onkin helpottaa tiedonsaantia kokoamalla tiedot yhteen paikkaan ja sitä kautta auttaa parantamaan rodun terveystilannetta. Joten suurkiitos kaikille jo projektiin osallistuneille!
Sivuston tietoja luettaessa kannattaa muistaa, että monet ominaisuudet koirissa ovat sekä geenien, että ympäristön aikaansaamia. Esimerkiksi "mielenvikaisuus" voi johtua myös kasvatuksesta, aiemmista huonoista kokemuksista, punkin puremasta tai tapaturman aiheuttamasta kivusta. Samoin monet sairaudet voivat olla myös ympäristön aiheuttamia (esimerkiksi allergiat, sokeritauti ja nivelrikko). Eli jos löydät täältä koirasi sukulaisen tiedot se ei tarkoita, että oma koirasi sairastuu myös tai periyttää samoja piirteitä. Useimpien asioiden periytymistapa on vielä arvoitus. Toki toivomme, että voisimme osaltamme auttaa noiden arvoitusten ratkeamisessa. :)
Ja vielä lopuksi lisätietoa rakkaasta rodustamme yleisesti:
Schipperkejen historia ja rotumääritelmä.