Isä: BATEAUCHIEN SIMON SEZ
Emä: BATEAUCHIEN MARDI GRAS
Juoksujen aikaan 3kpl horjumis/vapinakohtauksia. Tärinää, horjumista, ei tajunnan menetystä. Kesto n. 10 min., 3 v. alkaen. Ei tarvetta lääkitykselle.
Päivitetty 29.12.14
Kohtausryppäitä nykyään useammin (2013-2014), n. 5-6 kertaa vuodessa. Epänormaalien tilanteiden (esim. hoidossa olo tuttavalla) ja juoksujen yhteydessä. 2-4 kohtausta/rypäs. Voimakkaasti lisääntynyt ääniarkuus (ennen ensimmäistä kohtausta ei ollut havaittavissa), joka myös laukaisee kohtauksen (esim. uusivuosi, remontti, yms.) Kohtausten määrä lisääntynyt ja laatu pahentunut selvästi 4,5 ikävuodesta lähtien. Nykyään ei pysy pystyssä kohtauksen aikana, jäykistyy kauttaaltaan täysin. Myös palautumisaika kohtauksesta pidentynyt lähelle tuntia. Myös täyssiskolla ja jälkeläisellä epilepsia ja toisella jälkeläisellä poissaolokohtauksia, joten selvästi on kyseessä perinnöllinen epilepsia. Poistettu jalostuksesta heti ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Koska kyseessä on voimakkaasti periytyvä ja iän myötä paheneva epilepsia, nartun jälkeläisiä ei myöskään missään nimessä kannata käyttää jalostukseen.