19. huhtikuuta 2012

Diki-Diki Caninechronicle

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN20517%2F98&R=83

Isä: BATEAUCHIEN BUSKER
Emä: ALENAS KARAMAYA

Koiran epilepsia kohtaukset alkaneet yli 11-vuoden iässä 1.5.2009. Koiraa lääkittiin mm. Barbivetillä, mutta lääkkitysten sivuvaikutusten takia päädyttiin eutanasiaan 8.3.2010. Koiraa tutkittiin Aistissa, mutta esim. magneettikuvia ei otettu, joten kasvaimen mahdollisuutta ei kuitenkaan poissuljettu. Kohtauksia tuli kuukauden välein ja yhteensä koira sai niitä 3 ennen kuin lääkitys aloitettiin. Kohtausten ohella koiralle tuli myös voimakasta yöllistä levottomuutta, jonka vaikeus ja kesto vaihteli. Lääkityksen aloittamisen jälkeen kohtaukset loppuivat, mutta ajoittainen voimakas levottomuus lisääntyi ja siihen lääkkeeksi määrättiin kaliumbromidi.

Joulukuu 2004, eturauhasesta johtuvia pissaongelmia. Cujo käytettiin eläinlääkärillä ja se sai hormonipiikin, joka auttoi vaivaan. Piikin vaikutus kestää noin kaksi kuukautta. Elokuussa 2005, eturauhaseen liittyvät ongelmat alkoivat uudestaan. Ulkona ollessaan Cujo virtsaa pitkiä aikoja kerrallaan ja seisoi jo sisälläkin pitkän aikaa keskellä lattiaa pissimässä. Lopullinen ratkaisu vaivaan oli kastrointi kesäkuussa 2006.

P2:set puuttuneet synnynnäisesti alaleuasta. Voimakasta hammaskiven muodostumista. Kesäkuussa 2001 koiralla ientulehdus, jonka seurauksena koiralta putosi yksi etuhammas. Koira vietiin eläinlääkäriin hammaskiven poistoon. Ell lausunto: Cujolta puuttui tullessaan P2 sin et dx mandibulasta ja maxillasta IC2. Koiralla oli voimakas ientulehdus ja siltä jouduttiin poistamaan seuraavat hampaat: maxilla M2 dx, mandibula dx IC1 ja IC2 ja mandibulis sin IC1, IC2 ja IC3. Hammaskiven puhdistuksen yhteydessä 5/2007 poistettu neljä heiluvaa hammasta, myöhemmilläkin kerroilla aina joitain hampaita.